Alueen historia
Ensimmäinen varma merkki Vittingin kaivostoiminnasta löytyy Ruotsin kuninkaan Eerik XIV kirjeestä, joka on päivätty 6. maaliskuuta 1563.
Alueen historia
Ensimmäinen varma merkki Wittingin kaivostoiminnasta löytyy Ruotsin kuninkaan Eerik XIV kirjeestä, joka on päivätty 6. maaliskuuta 1563. Kirjeessä kuningas tiedustelee Hans Ingerssonilta tämän toiminnasta malmilouhinnan parissa Kyrun (Kyrö) pitäjässä, josta Ylistaro myöhemmin erotettiin omaksi pitäjäksi. Kyseessä oli Silferberg niminen paikka nykyisessä Vittingin kylässä.
Kuten nimestä Silferberg (Hopeavuori) voi päätellä, niin alkujaan on ehkä haaveiltu hopeakaivoksesta. Maaherra Wernstedt sai kuitenkin määräyksen polttaa (nuotiolouhinta) Wittingin kalliota sylen (1,78 m) syvyydeltä ja lähettää näytteet kuparimalmista Tukholmaan. Tämä osoittaa, että pääasiallinen tavoittelun kohde olisi ollut raudan ohella myös kupari.
Wittinki tunnetaan Suomen toiseksi vanhimmasta rautakaivoksesta ja voidaan sanoa, että vuorityö Wittingillä on antanut alkusysäyksen Pohjanmaan teollistumiselle. Pohjanmaan ensimmäinen ruukki perustettiin Orisbergiin vuonna 1676, alun perin Wittingin malmin varaan.
Ainoa ”tehokas” louhintamenetelmä 1500–1600-luvuilla oli nuotio- eli polttolouhinta. Kaikki siihen tarvittava materiaali oli helposti saatavilla. Tarvittiin vain polttopuuta ja vettä, sekä tietenkin työvoimaa. Aluksi kallion päälle tehtiin nuotio, jolla lämmitettiin kallion pinta kuumaksi, joka sen jälkeen jäähdytettiin nopeasti kylmällä vedellä. Nopea jäähtyminen aiheutti kalliossa halkeilua. Halkeamista lyötiin kiilan ja lekan avulla irti lohkareita, joista malmipitoisimmat lajiteltiin silmämääräisesti erilleen. Huonompi kiviaines eli sivukivi kasattiin valtaviksi röykkiöiksi sivummalle tai niillä peitettiin aiemmin hylätty kaivoskuoppa.
Työtä jatkettiin vuoroin polttamalla ja jäähdyttämällä niin kauan, kun se oli kannattavaa. Kuopan kasvaessa myös polttopuun tarve kasvoi ja työ vaikeutui lohkareiden noston myötä. Rajoittavaksi tekijäksi on saattanut tulla myös palamisessa tarvittavan hapen määrä. Sitä ei nimittäin syvän kuopan pohjalle ehkä saatu johdettua riittävästi. Irrotetut lohkareet on todennäköisesti nostettu ylös hevoskierrosta voimansa saaneella nosturilla tai kuljettimella. Suurin polttamalla louhittu kaivos Vittingillä on syvyydeltään 5,8 metriä.
Ensimmäinen nuotiolouhittu kaivos löytyi Wittingiltä vasta elokuussa 2019. Myöhemmin niitä on löytynyt useita lisää. Polttamalla louhitulle kaivokselle ominaista on sileä pinta ja pyöreä pohja. Wittingin alueella kaivos numero 13 on tästä hyvä esimerkki. Säilynyt nuotiolouhittu kaivos on Suomessa harvinainen, vaikka niitä muutamia löytyykin. Wittingin kaivokset ovat kuitenkin ainoat, jotka ovat helposti saavutettavissa ja yleisesti nähtävissä.
Louhintamenetelmät muuttuivat 1700-luvulla, kun ruudin käyttö yleistyi. Ruudilla louhittaessa kallioon porattiin reikä. Porausryhmään kuului yleensä kaksi miestä, joista toinen piti poraa ja toinen löi sitä lekalla. Kaivosmestari oli merkinnyt porauspaikat, jotka arvottiin porausryhmien kesken. Kun reiät olivat tarpeeksi syviä, niiden pohjalle kaadettiin karkeaa ruutia. Sitten ne täytettiin tiiviisti tiilimurskalla. Tiilimurskan tiivistämisen aikana reiässä oli ohut rautapuikko, joka otettiin lopuksi pois ja reikään työnnettiin rikillä kyllästetty pellavalanka tulilangaksi. Kaikki lataukset räjäytettiin samanaikaisesti ja lohjenneet kivet nostettiin ylös lajiteltavaksi.
Dynamiittilouhinta yleistyi 1860-luvun lopulla ja oli periaatteiltaan samankaltaista kuin ruutilouhinta, mutta huomattavasti tehokkaampaa. Wittingin kaivostoiminta alkoi kuitenkin hiipua 1900-luvulle tultaessa ja oli sen jälkeen lähinnä kokeilu- ja tutkimustoimintaa. Wittingillä on dynamiittilouhintaa käytetty vain vähäisessä määrin.
Kyrönkankaantie
Kyrönkankaantie oli aikoinaan Etelä-Suomesta Pohjanmaalle ainoa kulkureitti, joka mahdollisti liikkumisen myös kesäaikaan. Hämeenlinnasta Korsholmaan kulkeneesta tiestä löytyy merkintöjä jo vuodelta 1459. Nimi juontaa Satakunnan Kyröstä eli nykyisestä Hämeenkyröstä. Ylistaron ja Ilmajoen välinen Könnintie on osa tätä vanhaa valtatietä.
Tien lähes 600 -vuotinen historia on värikäs, sitä on käyttäneet niin kuninkaat kuin sotajoukotkin. Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf on kulkenut tiellä ainakin vuonna 1614 matkalla tarkastamaan Etelä-Suomen kaivosalueita ja kenties tarkastanut Wittinginkin kaivokset ohi kulkiessaan. Toistamiseen hän kulki vuonna 1626 tullessaan Narvasta.
Kuningas Adolf Fredrik oli tutustumismatkalla Suomessa vuonna 1752 ja kävi tarkastamassa muun muassa Suomenlinnan rakennustyömaan ja matkusti Kyrönkankaan tietä Ylistaronkin läpi, Tornion kautta takaisin Ruotsiin. Adolf Fredrik kuoli vuonna 1771 syötyään ”kuninkaallisen illallisen” johon kuului hapankaalia, naurista, kaviaaria, hummeria ja savusilakkaa. Jälkiruuaksi hän nautti vielä 14 laskiaspullaa ja palanpainikkeeksi shampanjaa. Kerrotaan, että tämä ylensyönti olisi aiheuttanut kuoleman.
Nuijasodan aikana 1596–1597 niin Klaus Flemingin joukot kuin nuijamiehetkin ovat kulkeneet Kyrönkankaantietä. Perimätiedon mukaan Nuijamiehillä olisi ollut murros (sotilaallinen este) Hietikon – Jääskänjoen rajamailla, jossa oli tarkoitus yllättää Flemingin joukot. Taistelu käytiin kuitenkin Kurikassa. Venäläinen sotapäällikkö Mikhail Golitsyn marssitti Kyrönkankaantietä tuhansia ratsumiehiä sekä jalkaväkeä, yhteensä noin 10 000 sotilasta Ylistaroon. Sotaväki leiriytyi Pelmaalle, jossa se ryhmittyi Napuen taisteluun helmikuussa vuonna 1714.
Myös Wittingin kaivosalue on houkutellut kirjavan joukon kulkijoita. Ruotsin vuorihallinnossa toimivan Lorenz Creutzin kerrotaan käyneen tarkastamassa kaivoksia. Väitetään että Creutz olisi Suomen rikkain mies kautta aikojen. Hänen omaisuuttaan oli mahdotonta edes määritellä. Noitavainojen aikana Creutz johti Taalainmaan noituuskomissiota, jossa hän tuomitsi poltettavaksi kaksikymmentä ”noitaa”. Lorenz Creutz nimitettiin amiraaliksi vailla minkäänlaista sotilaskoulutusta ja hänestä tuli Ruotsin suurimman sotalaivan Stora Kronanin päällikkö. Öölannin itäpuolella vuonna 1676 Creutz käänsi laivan taistelutilanteessa liian nopeasti sivutuuleen, jolloin laiva kaatui ja ruutivarasto räjähti. Stora Kronan upposi ja vei mukanaan Lorenz Creutzin ja yli 800 merimiestä.
Aikansa ehkä tunnetuin murhamies Matti Haapoja aloitti rikollisen uransa Kyrönkankaantien varrella. Jo 11-vuotiaana Matti joutui lähtemään kotoaan ja käveli Kyrönkankaantietä Turkuun. Tarkoituksena oli pestautua merimieheksi mutta värväystoimistossa hän perui päätöksensä. Muutaman kuukauden kuluttua Matti palasi Ylistaroon. Ensimmäisen tapponsa Matti Haapoja teki 24-vuotiaana häätalossa Vittingillä, jossa hän löi puukolla ystävänsä Heikki Impposen kuoliaaksi. Samalla tiellä Hietikon ja Tehtaanmäen välisellä metsäosuudella Haapoja ampui pistoolilla kaveriaan Esaias Nyrhistä leukaan. Nyrhinen onnistui kuitenkin pakenemaan ja säilytti henkensä. Lista Kyrönkankaantien tapahtumista on loputon.
Wittingin Kievari on palvellut Kyrönkankaantien kulkijoita 1680-luvun lopulta, ensin krouvina ja myöhemmin kestikievarina, aina vuoteen 1916 saakka.
Ensimmäisiä valituksia Kyrönkankaantien huonosta kunnosta alkoi tulla 1600-luvun lopulla. Nyt kun elämme 2020-lukua, niin asia saadaan varmasti pian kuntoon.